Itsetutkimus kokoontuminen oli 23.4.2023 osoitteessa Uudenmaankatu 33, Helsinki. Osallistujia oli hieman vähemmän. Meitä oli kahdeksan tällä kertaa.
Alkuun oli perinteinen hiljainen hetki 10 minuutin ajan, jonka jälkeen jatkoimme Sri Ramana Maharshin opetusten parissa. Vuorossa oli ‘Nan Yar?, Kuka minä olen?’ teoksen viides säkeistö. Se käsitteli edelleen mieltä ja kuinka minä-ajatus on kaikkien muiden ajatusten taustalla ydin ajatuksena, johon kaikki toiset ajatukset liittyvät. Tämä viritti antoisan keskustelun, joka toi esille monenlaisia näkökulmia aiheeseen. Meillä oli vieraana Harry Tuominen, joka toi oman näkökulmansa esille edustaessaan ‘Ihmeiden oppikurssi’ filosofiaa.
Teimme myös oli Swami Sarvapriyanandan esittämän tietoisuus harjoituksen. Se oli hyvä muistiin palautus siitä, kuinka saada tietoinen kokemus siitä, että tietoisuus on pohjimmiltaan todellinen olemuksemme riippumatta siitä onko meillä aistihavaintoja tai olemmeko valvetilassa, unessa tai syvän unen tilassa.
Tämän jälkeen lauloimme bhajaneita muutaman kappaleen verran ja pidimme lopuksi lyhyen hiljaisen hetken, jonka jälkeen jatkoimme keskustelua vapaamuotoisesti kahvion puolella.
Seuraava Itsetutkimus kokoontuminen on 28.5.2023 klo 16.