Maailmassa on nykyään lukemattomia henkisiä polkuja. Joillakin niistä, niin kutsutuilla “salaseuroilla”, on yleensä numeerinen askeljärjestelmä, jolla kuljetaan ja se kertoo kuinka pitkälle olet edistynyt heidän järjestelmässään. Ne alkavat numerosta 1 ja päättyvät numeroon 7 tai 9 tai jopa suurempiin numeroihin. Oppilas, henkinen noviisi, liittyy ryhmään ja saa alkuvalmistelujen ja tiettyjen vaatimusten jälkeen ensimmäisen asteen, numeron 1, osoituksena, että hänen polkunsa on alkanut kyseisessä järjestelmässä.

Mitä jos tekisimme asian toisin päin? Kun liityt henkiseen ryhmään, olet jo täynnä tietoa maailmasta ja enimmäkseen itsestäsi. “Olen tällainen; olen tuollainen.” Oletetaan siis, että aloitat täydestä 7. asteesta. Onnittelut, olet nyt huipulla!

Tunnet olosi erinomaiseksi ja nautit täyteläisestä mielentilastasi. Sitten sinut asetetaan haasteiden eteen. Jokaisella ottamallasi askeleella sinun täytyy menettää jotain, jotain mitä sinulla on, jokin idea tai ominaisuus, jota pidät itsenäsi. Ymmärrät, että et todellakaan tiedä paljoa mistään. Olet vain kerännyt tietoa kirjoista ja omaksunut toisten mielipiteitä, joista on ajan saatossa muodostunut sinun mielipiteitäsi. Näin olet luonut itsestäsi ’mielen’ kuvan.

Ymmärrät, että sinulla ei itse asiassa ole kovin paljon omaa tietoa. Se on enimmäkseen lainattua tietoa jostain lähteestä. Tämä jättää sinut hieman tyhjäksi ja hämmentyneeksi. Se on hyvä, ymmärrät pointin. Otetaan pois ensimmäinen “aste”. Nyt sinulla on kuudes aste. Näin jatketaan, kunnes olet menettänyt kaikki ominaisuudet, kaikki ideat, kaiken tiedon, jonka luulet tietäväsi itsestäsi ihmisenä tai sieluna.

Tämän polun huippu on, kun olet riisuttu alas 1. asteeseen ja sinulla ei ole enää mitään mihin samaistua. On vielä yksi askel, mutta se ei ole sinun päätettävissäsi.

Tuo viimeinen askel on poissa käsistämme, se on “tuntemattoman, Yhden” tahdon alaisuudessa ja armossa täyttää meidät puhtaalla ikuisen elämän lähteellä.

Kadotimme itsemme ja löysimme itsemme.

Kehitämme ja kasvatamme itseämme ja haluamme saada lisää henkisiä kokemuksia, mutta mikä on päämäärämme ja ketä varten teemme tämän kaiken? Egoa, kuvitteellista ’minää’ varten. Vain ego-mieli kehittyy ja kasvaa ja haluaa jatkuvasti lisää. Meidän todellinen ’minä’, on jo täydellinen, emme vaan ole tietoisia siitä. Kuten Jeesus sanoi; ”Olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne (Brahman, todellinen itse) on täydellinen.”

Miksi kasvattaisimme jo olemassa olevaa vajavaisuuttamme lisäkokemuksilla ja ominaisuuksilla? Eikö meidän tulisi pikemminkin luopua nykyisistäkin ominaisuuksistamme ja kuvitteellisesta ”minästä”, jota olemme ruokkineet elämästä tai unesta toiseen?

Tämä on meidän jokaisen henkisen tien kulkijan ansa. Uskomme, että meiltä puuttuu jotain, jonka voisimme saada tulevaisuudessa erityisen kokemuksen tai ns. valaistumisen kautta. Palvelemme näin tietämättämme arkkivihollistamme, egoa, yksilöä, jota ei todellisuudessa ole olemassa. Sri Ramanan mukaan se on kuin haamu, joka näyttää olevan olemassa, mutta tutkittaessa tarkemmin emme löydä sitä mistään.

Kuuluisa esimerkki ’käärmeestä ja köydestä’ on sopiva vertaus. Kun kuljemme hämärällä metsäpolulla vastaamme tulee ”käärme”, joka aiheuttaa meissä pelkoa. Jos tutkimme lähemmin tätä ”käärmettä”, huomaamme, että se onkin vain köysi. Mitä tapahtui ”käärmeelle”? Ei mitään, koska sitä ei ollut oikeasti olemassa. Vain köysi on todellinen. Samoin vain meidän todellinen itse, ’minä olen’, on todellinen. ’Minä olen tällainen ja tuollainen’, sen sijaan ei ole todellinen itsemme, vaan ’mielen kuvitusta’, kuten Suomen kieli asian hyvin ilmaisee.

Ilman tarkempaa tutkimusta, ”käärme” näyttää jatkavan olemassaoloaan ja samoin me jatkamme unesta toiseen samaistamalla itsemme ’minään’, jota emme todellisuudessa ole. Tarvitsemme herättäjän, jotta havahdumme tästä unesta. Tuo ”herättäjä” on opettaja, joka ilmaantuu meille unessa ja ravistaa meidät tavalla taikka toisella hereille. Opettaja voi olla kuka vaan meille sopiva hahmo, johon luotamme ja jonka opetuksiin me luotamme, kun lähdemme kulkemaan tiellä. Pääasia on, että kuljemme sillä polulla, joka meitä eniten kiinnostaa. Lisäksi tarvitsemme rakkautta tuntea todellinen itsemme ja sen me saamme armosta.

Sri Ramana Maharshin sanoin; ”Armo on polun alku, keskivaihe ja loppu.”

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen eri asteista henkisellä tiellämme, egon eri asteet eivät johda muuhun kuin egon kasvattamiseen. Vaikka edistyksemme näyttää hyvältä ja lupauksia antavalta, itse asiassa vain lisäämme tiiliä kuviteltuun vankilaamme ja sen kuviteltu asukas ei ole ystävämme. Sellaista kuin ”nöyrä ego” ei tietenkään ole olemassa. Joten, otsikko ’nöyrän egon polku’ on ironinen ja hieman koominen. Meillä on kuitenkin mahdollisuus tuntea itsemme ja näin vapautua kuvitellusta vankilasta ja samaistuksesta kuviteltuun hahmoon. Itsetutkimus vie kohti antautumista ja avaa portin omaan itseemme.